ohjelmistojen pientuottajan bisnesmallista

Viime viikon aikana tapasin lukuisia ihmisiä ja keskustelin liikeideastani sekä tarjoamistani palveluista. Tämä oli hyvin hyödyllistä, sillä jouduin terävöittämään viestiäni ja ottamaan huomioon monenlaisia ohjelmistobisneksen realiteetteja. Ensimmäisen toimintakuukauteni lopuksi päätin kirjoitella hieman ajatuksiani bisnesmallistani.

Toimintaani voisi kutsua konsultoinniksi tai alihankinnaksi. Näillä sanoilla on hieman negatiivinen kaiku, ja ne liitetään yleensä suurempiin organisaatioihin, joten yksittäisen tekijän organisaationa haluaisin mieluiten puhua ohjelmistojen ja ohjelmistotyön tuottamisesta. Keskeisimpiä kilpailijoita minulle ovat yritysten omat työntekijät, kun taas alihankintaa tekevät yritykset ovat potentiaalisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voidaan toteuttaa suurempia tuotantoja. Liiketoimintani on ohjelmistojen ja niiden komponenttien tuottamiseen osallistumista.

Keskeinen realiteetti ohjelmistoalalla on se, että osaaville tekijöille on kova tarve ja heitä on hidasta rekrytoida. Siinä mielessä alihankinnalla voitaisiin saavuttaa joustavuutta. Yritykset kuitenkin haluaisivat ensisijaisesti vahvistaa omaa tiimiään ja palkata vakituisia työntekijöitä. Kasvaville yrityksille henkilöstön määrä on tärkeä mittari, toisaalta osaaminen halutaan pitää omassa hallinnassa ja työvoiman on oltava käytettävissä ennakoitavasti.

Ohjelmistotyön ostaminen on monella tapaa ongelmallista. Tekijöiden kyvyt vaihtelevat suuresti, ja tiettyyn tehtävään kuluvaa aikaa olisi vaikea arvioida vaikka tekijät olisivatkin samanlaisia. Työn edistymistä ja valmiusastetta on vaikea arvioida ja seurata. Varsinkin aivan uudenlaisten asioiden kehittäminen on riskialtista. Ryhtyessään alihankintaprojektiin ostajan on selvitettävä itselleen, millaista rahallista riskiä on valmis sietämään, ja seurattava työn edistymistä sekä onnistumismahdollisuuksia tiiviisti. Toimittajan on tietysti omalta osaltaan sitouduttava toimimaan eettisesti ja vastuullisesti. Työn edistymisestä ja käytetystä ajasta on annettava tietoa mahdollisimman läpinäkyvästi.

Ohjelmistoalan pitäisi vielä kypsyä; pitäisi toisaalta oppia ostamaan palveluita ja hallitsemaan useiden toimittajien projekteja. Toisaalta ohjelmistoja pitäisi oppia tekemään hallitusti, ennustettavasti ja seurattavasti, yhteistyössä useiden toimijoiden kesken. Uuden sovelluksen kehitystyötä kannattaisi tehdä ketterästi, ylläpitäen jatkuvasti toimivaa prototyyppiä ja lisäämällä siihen toiminnallisuuksia looginen pala kerrallaan. Toteutettuja osia pitää luonnollisesti testata jatkuvasti, sekä yhdessä että erikseen. Yhteiset toimintatavat auttavat, ja yhtenäisillä sopimuskäytännöillä voidaan edistää näiden määrittämistä. Olen itse ottanut käyttöön IT2015-sopimusehdot, joista saa hyvän pohjan myös käytännön toimintatapojen organisoinnille.

Ohjelmistotyön ostaminen on helpompaa, jos ostaja tietää tarkasti mitä pitää tehdä ja miten vaativaa se on. Tämä auttaa ostajaa määrittämään työn arvon. Itse haluaisin pyrkiä arvoperusteiseen hinnoitteluun, jossa hinta määräytyisi sen mukaan mikä on lopputuloksen arvo ostajalle. Vaikka arvo olisi helppo määritellä, on edelleen haasteena valita sopiva toimittaja työlle, sillä pitäisi tuntea toimittajan kyvyt. Tämän vuoksi tarvitaan verkosto toimittajia, joiden kyvyistä saadaan käsitys useiden lyhyiden toimeksiantojen perusteella. Tämä vaatii tietysti paljon vaivannäköä ja perehtymistä. Vakituisen oman henkilöstön palkkaaminen tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta. Kuinka moni työnantaja kuitenkaan tietää omienkaan työntekijöidensä kyvyt riittävällä tarkkuudella? Olisiko hyvä tietää?

Jatkan edelleen bisnesmallini pohdintaa, ja erityisesti toimintatavoista ja sopimuskäytännöistä minulla on vielä paljon sanomista.


Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *